Renée

RENEE (fwb)

S. 1995, sk 166 cm

Kasvattaja: Kati Janhunen





Rothschild J - Ibsen - Abglanz-Sohn



RothschildRothschild
Rothschild_J

Rothschild J


Tamman isä Rothschild J (westf) vaikutti vahvasti suomalaiseen ratsujalostukseen kymmenen vuoden ajan, oriilla on Suomessa kolme jalostukseen hyväksyttyä orijälkeläistä. Saksassa Rothschildilla on kaksi jalostukseen hyväksyttyä poikaa: Rothenburg ja Rautenstein, joista jälkimmäinen on baijerilaisen Schwaiganger-siittolan oreja. Siittolassa astuu myös kaksi Rothschildin pojanpoikaa, Rivero I ja Rivero II. Molempien isä on Rautenstein. Rothschild oli Saksassa 100 päivän testin voittajaori ja on hyväksytty jalostukseen Saksan lisäksi myös Belgiassa ja Hollannissa.

Renéen emä Inka on kilpaillut kouluratsastuksessa ja on kantakirjattu Suomeen II palkinnolla. Inkan isä Ibsen on Ruotsissa syntynyt ja siellä Flyingessä vaikuttanut jalostusori. Ruotsista ori on myöhemmin siirtynyt Tanskaan jalostuskäyttöön.

Renée on kantakirjattu II palkinnolla. Tamma on sijoittunut BP:ssa koulupuolella toiselle sijalle v. 2001. Renée on kilpaillut vaativan tason kouluradoilla ja on koulutettu aina Intermediaire-tasolle asti.

Tamma on siirtynyt jalostukseen ja on varsonut 30/04 -07 tammavarsan oriista Paco Rabanne ja on nyt -2008- kantavana täysiverioriista Ruffian Reef.


Renée 2008
RENEE (2008)

























RENEE (2008)


Renéen suku:

- Alleviivatut nimet sukutaulussa ovat kuvalinkkejä 

Rothschild J (westf)
Ramiro ZRamiro
Ramiro_Z
RaimondRaimond
Raimond
RamzesRamzes
Ramzes
Infra
Valine Z Cottage Son xxCottage Son
Cottage_Son_xx
Holle
Dorina DamhirschDamhirsch
Damhirsch
Duft IDuft
Duft_I
Majorin
Schwipsi Schwinger
Sonny
Inka II (dk)
Ibsen BrabantBrabant
Brabant
DrabantDrabant
Drabant
Haifa
Efrodite Frondeur
Edelweiss
Anja Abglanz-Sohn Abglanz (trak)Abglanz
Abglanz
Fischerheim
Hella Athos
Flintwei




Jälkeläiset:

Tammavarsa Roanna s. 2007 (i Paco Rabanne)

Roanna

Roanna

Roanna
ROANNA (2008)







Info
Kausi 2008
Pv-ori Mozart ja Virossa hyväksytty englantilainen täysiverinen Madrigal ovat oriasemamme oriita myös kaudella 2008.


Paco Rabanne
Paco Rabanne

Estehevoslegenda Pilotin linjaa jatkava Paco Rabanne astuu oriasemallamme kaudella 2008. Ori on Saksassa, Suomessa ja Virossa jalostukseen hyväksytty. Pilotin jälkeläisiä kilpailee kaikkialla Euroopassa vaativissa este- ja kouluhevosluokissa. Pilotin pojalla Pluspunktilla - siis Pacon isällä - on Saksassa yli sata kilpailevaa jälkeläistä ja kolme jalostukseen hyväksyttyä poikaa.

Lisää oriista


Ruffian Reef xx
Ruffian Reef xx

Uusia oriitamme tänä vuonna on v. 2002 Irlannissa syntynyt Ruffian Reef, jonka isä Singspiel ja emänisä Darshaan ovat molemmat aikanaan loistaneet arvostetuimpien kansainvälisten laukkakilpailujen tuloslistojen kärjessä.
Ruffian Reef on Trakehner Verbandin sekä ZFDP- ja Oldenburg-järjestöjen hyväksymä ori ja on nyt - v. 2008 - myös Suomessa pv-jalostukseen hyväksytty ja STS-kantakirjaan rekisteröity yhteispistein 39.
Ks. Ruffian Reefin ensimmäinen, Saksassa syntynyt varsa!

Lisää oriista

Oritalli
Oritalli

Päivitykset:
  • 30/08 NÄYTTELY TRAKEHNER-HEVOSILLE, lisää aiheesta ks. Ajankohtaista


  • 3/08 Lisätty -08 syntyneiden varsojen kuvia tammojen sivuille, ks. Ajankohtaista



Trailerit: J.Matikainen





Skyhorses-tallin oriit kautta aikain:

PACO RABANNE, PLAYBOY, HERO, NOLISCO, MOZART, WG ROCKEFELLER, BELMONT PARK, LEVI'S, URGUS PRIBA, DONAUKAISER, KIELSHOOP HONEYDAS, MADRIGAL